lauantai 23. helmikuuta 2008

Mette ja muut ammattilaiset


Eipä ole talvi etelän hiihtäjiä juuri suosinut. 22. helmikuuta oli suunnitteilla lähteä lasten kanssa Messilään. Ennuste oli että aamupäivällä ylittää Suomen matalapaine joka menee sateineen nopeasti ohi ja taivas selkeää n. klo 14.00. Lähdimme kohti Messilää puolilta päivin. Lämpötila oli Helsingissä 7 astetta plussaa. Matkalla alkoi rankka vesisade joka laittoi meidät rivakkaan juoksuun mennessämme lounaalle ABC-asemalle Messilään kääntyvän tien risteyksessä. Lounaan jälkeen sade kuitenkin taukosi. Mennessämme rinteeseen klo 14.20 taivas repeili ja pian auringon säteet näkyivät upeassa maisemassa. Järvi taustalla ohuessa riitteessään ja hyväkuntoiset rinteet takasivat hienon hiihtonautinnon emmekä malttaneet lähteä pois kun vasta seitsemän aikaan. Täsmäsää ei ollut pelkästään ennustamista vaan ilmeisesti tietoa. Kiitos Mette

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Roosan vanhojen tanssit


Roosa siirtyi lukiossa vanhaksi abien lähtiessä talosta. Tilaisuutta juhlittiin kaksipäiväisillä tansseilla, joista toiseen Espoon areenalla pidettyyn tulivat kaikki Espoon "vanhat" yhteensä n. 1500 henkeä. Sukulaiset ja ystävät kansoittivat katsomon. Upea esitys sai kaikki ihastukseen. Pukuloisto oli hienoa ja kuviot toimivat hämmästyttävän hyvin. Puolueellisesti on sanottava että olipa Roosa nätti - vai mitä.