tiistai 30. joulukuuta 2008




Menestystä vuodelle 2009!
Sisulla ja ystävien huomioimisella uudesta vuodesta tulee hyvä.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulu tuli ja meni










Joulu vietettiin lumettomassa Helsingissä. Mukana Riitan ja minun kanssani olivat äitini Vuokko ja Riitan pojat Lauri ja Tuomo. Kinkku oli ostettu hyvissä ajoin ja Ihamäen Ollin ehdottomien määräysten mukaisesti sulatettu rauhassa ensin parvekkeella ja sitten jääkaapin kautta hitaasti lämmitetty vesisaavissa. Paistaminen kiertoilmalla vain 100 asteen lämmössä vei n. 1,5 tuntia/kilo. Aatonaattona aamupäivällä aloitettu paisto huipentui ensi siivuihin myöhään illalla - ja aivan oikein, maku oli HERKULLINEN.

Höysteenä oli ensi kertaa punastunut sinappi ja punasipulihilloke. Molemmista taitaa tulla uudet joulun herkut meille. Silti äitini tekemä sinappi säilyy suosikkina. Uudet maut ovat toki tervetulleita meidän niin perinteiseen joulupöytään: lanttulaatikkoa, rosollia, lipeäkalaa, lasimestaria, graavia lohta ym.


Aattona kävimme Riitan veljellä ja siskolla ja sitten isän haudan kautta Hietaniemen hautausmaalle, jossa oli joulun hienoin tilaisuus Mannerheimin haudalla. Kenraalien kunniavartio ja isänmaalliset laulut tuntuivat hyvin sopivan joulun henkeen. Tästä teemme perinteen silloin kun vietämme joulua Helsingissä.









Illalla pukki löysi meille tiensä ja saimme tarjottua hänellekin sahtia, jota jaloa juomaa ilman joulu ei oikein maistu joululta.