


Innostuimme sienestämääm, kun kuulemma metsät ovat täynnä kanttarelleja ja erityisesti suppilovahveroita. Kohteeksi otimme Tammisaaren-Pohjan alueet, koska samalla piti käväistä telekalla olevalla veneellä. Kyllä sieniä löytyi: 10 litroja hienoja sieniä. Maasto oli myös helppokulkuista ja maisemia muutenkin kelpasi ihastella. Sieniä sitten kuivateltiin viikko käynnin jälkeen. Kannatti kyllä, sillä sienet ovat mainioita: lohen päällä kuorrutuksena ja tietysti sienikeittona kermalla mukavasti täydennettynä. Hyvät eväät ovat reissulla tärkeitä. Samalla kävimme tutustumassa Raaseporin linnaan. Raunioksi opasteissa mainostavat, mutta meistä rauniot olivat kyllä kokonainen linna.
1 kommentti:
Kiitoksia sienet olivat hyviä, toisitteko toimittaa niitä hiukan tänne meille Aussilaan niin tehdään keitto ja me laitetaan viinit kylmään, Tertulemasta
Teijo ja Eija
Lähetä kommentti