Miksi ajoimme päin myrskyä!

Elokuun 5. päivän myrsky oli erittäin voimakas. Miksi merisäätiedot aamulla aikaisin ennustivat VAIN kovaa tuulta. Tämä painoi mieltä ja tietysti kipparin vastuulla on se ettei avomerelle mennä, silloin kun keli on vaikea.

Helsingin Sanomissa oli myöhemmin elokuussa juttu meteorologian tutkijasta, joka oli kiinnostunut myrskyistä ja erityisesti trombeista. Mehän satuimme vielä näkemään trombinkin kaiken muun ilon keskellä. Niinpä lähetin Pauli Jokiselle sähköpostia kokemastamme ja saimmekin mielenkiintoista tietoa.

Lainaukset suoraan Paulin tekstistä:

"Muistan, että tuon matalapaineen ennustaminen oli erittäin hankalaa. Vielä päivää ennen mallit olivat aivan sikin sokin. Enpä heti muista edellistä kertaa kun oli niin erilaisia mielipiteiltä eri malleilta ja vieläpä
samoilta malleilta perättäisissä ajoissa.
Myrskyvaroitus eteläisille merialueillekin annettiin muistaakseni hyvin
myöhään ja tällöinkin näytti siltä, että olisi "heikkoa" myrskyä 21-22 m/s.
Lopultahan mitattiin keskituuleksi Russarössä 27 m/s. Samanlainen tilanne oli vuosi sitten heinäkuun lopulla kun merialueille ennustettiin etelästä saapuvasta matalapaineesta tuulia 15-19 m/s välille. Lopulta mitattiin 23 m/s ja puuskissa 27 m/s.
Yksi selitys on voinut olla matalapaineen äkillinen syveneminen, jolloin ns. isallobaarinen tuulikomponentti (paineen muutoksesta johtuva) on saattanut voimistaa tuulia reippaasti odotettua enemmän. Olette olleet juuri okluusiorintaman läheisyydessä, jossa viereisessä kuvassa nähdään melko voimakasta tuulen kasautumista teidän alueelle, joka osaltaan on voinut selittää voimakkaat puuskat ja aaltojen kasvamisen.

Lisäksi alueella on ollut jonkin verran instabiiliutta, jolloin kehittynyt konvektio on saattanut hetkellisesti voimistaa laskuvirtausten myötä puuskia entisestään. Nämä edelliset puuska- algoritmit ei konvektiota ota huomioon."

Trombi oli tavallaaan viimeinen piste koko reissulla. Tuntui että se tästä nyt vielä puuttui. Tosin trombi meni kaukaa ja komeasti ohi ja sen jälkeen pahin keli alkoi. Kuvassa näkyy keskellä hiukan trombia.

Pauli Jokinen kirjoitti:"Jälleen hyvin mielenkiintoinen tilanne. Alla olevassa kuvassa on seuraavan päivän 06utc malliajo ja ennuste kolmeksi iltapäivällä. Teidän
eteläpuolella on ollut jonkin verran instabiiliutta, mutta melko vähän.
Taulukko alla näyttää jälleen alueelle jonkin verran tuulikonvergenssia, joka osaltaan voi selittää trombin syntyä. Tein malliluotauksen suurin piirtein sinne missä olitte ja siitä nähdään, että meren yllä on melko kylmää ilmaa, eli lämpötila (punainen) laskee nopeasti ylöspäin mentäessä. Lisäksi hieman yläpuolella on vähän CAPEA (lämpötilan ja valkoisen kaarevan viivan välille jäävä alue). CAPE kuvaa konvektion käytettävissä olevaa energiaa. Niinpä hyvin matalaa konvektiota on mahdollisesti kehittynyt ja alhaisten pilven alarajojen vallitessa ja tuulikonvergenssialueella on horisontaalinen pyörre todennäköisesti osunut tuohon nousuvirtaukseen kehittäen trombin. Se on siis ilmeisesti ollut heikko ja hyvin lyhytikäinen. Erikoista myös, että se on ollut niin kaukana rannikosta, yleensä vesipatsaat syntyy rannikon lähelle, jossa eri rosoisuudet ja rannikkokonvergenssi kehittää horisontaalisia pyörteitä helpommin."

Ammattimiehen kannanotto hiukan poisti syyllisyydentunnetta siitä että olin joutunut myrskyyn.

Opetukset tästä olivat:

1. Jos menet avomerelle, voi kovan tuulen varoituskin olla liikaa

2. Mene ajoissa suojasatamaan, ja pysy siellä kunnes on turvallista jatkaa

3. Hanki hyvä ajoankkuri ja testaa se etukäteen

4. Varmista että kaikki luukut (muös ankkuriboksi) ovat pysyvästi lukittavia

5. Kaikki mikä voi lentää sisällä pois kaapeista, myös lentää pois myrskyssä

6. Jos mahdollista, asenna VHF:n vedenpitävä luuri ulos

7. VHF on välttämätön varuste ja sitä pitää osata ja uskaltaa käyttää

8. Vene kestää paljon mutta älä ylikuormita sitä - voit joutua hengenvaaraan

9. Ihminen kestää kauan ja vielä vähän enemmän - pysy rauhallisena

10. Ota ajoissa yhteyttä viranomaisiin, jos vaara uhkaa - sitä varten he ovat

11. Kesälläkin nousee joskus myrsky jne.

Keskellä Itämerta kaikkien aikojen kesämyrskyssä

Aikaisin 5. elokuuta lähdimme Gotska Sandön takaa uudelleen kohti Suomen rannikkoa. Polttoainettakin oli tuhlattu edellisenä päivänä antaessani dieselin avittaa puskua aaltojen läpi. Otimme tavoitteeksi Utön väylän josta pääsisimme mukavasti jatkamaan kohti Hankoa. Tuuli oli 10 - 15 m/s eli melkoisen rankka purjehduspäivä oli tulossa. Laitoimme valmiiksi sadevaatteet ja turvavaljaat, jotka olivat edellisen päivän jäljiltä tuttuja varusteita. Alku meni hyvin, mutta vähitellen tuulen puuskat alkoivat taas voimistua - kunpa tuuli pysyisi kohtuullisissa lukemissa me toivottelimme. Päivän toistetuimmaksi lauseeksi tuli "Tästä se ei enää voi pahentua". Mutta se pahentui! Aallot kasvoivat ja tuuli tuntui voimistuvan aina seuraavassa puuskassa jonkin verran. Matka kuitenkin joutui GPS:n mukaan n. 5,5 solmun vauhtia moottorin avittamana. Iltapäivällä alkoivat puuskat olla aina selvästi yli 20 m/s ja aallot heittivät Finngulfia koko 8 tonnin painolla melkein kuin kaarnavenettä. Riitta oli urhoollisesti fallivinssissä kiinni, osin sprayhoodin alla suojassa. Minä oli tiukasti valjailla kiinni ruorin takana. Tuuli voimistui niin että vain huutamalla pystyi saamaan viestin perille ja vesi pärskyi koko veneen yli. Tarkastelin plotterista vaihtoehtoja: olimme aivan keskellä Itämerta: matkaa Suomeen 50 mailia, Ruotsiin 45 mailia ja Viroon samoin lähes 50 mailia. Kone oli käynyt koko päivän ja polttoainetta oli kulunut kovassa kelissä vaarallisen paljon, eikä tankkausta voinut ajatellakaan. Aallot olivat kasvaneet pelottavan korkeiksi. Suomen rannikko ei pystyisi vielä aikoihin suojaamaan. Uskaltaisiko sitä surffailla monimetrisissä aalloissa Ruotsiin? Olin huolestunut mutta yritin peittää huolestuneisuuteni. Edes Atlantilla 1992 en muistanut nähneeni tällaisia aaltoja. Lopulta Riitan vaatimus ottaa yhteyttä viranomaisiin tuotti tulosta ja kömmin sisälle soittamaan. Luukut laitettiin kiinni ja toivoin mielessäni että autopilotti jaksaisi vääntää sen ajan. Riitta lupasi urheasti hoitaa hommat kannella. Yhteysyritys meri-VHF:llä Suomen rannikolle ei tuottanut tulosta eikä GSM-puhelimet kantaneet. Takaisin ulos ja plotterin AIS-tiedoista selvisi että MSC Poland-niminen rahtialus on n. 5 mailin päässä. Koska tilanne alkoi olla huolestuttava aaltojen valtavan koon ja myrskytuulen takia, päätin että ainakin tieto on saatava viranomaisile missä ollaan. Ankkuriboksin luukku lensi aivan suorana auki veneen paiskautuessa aallokossa (siihen on tulevaisuudessa kehiteltävä kiinnitys). Sisällä lensivät kaappien liukuovet kiskoiltaan ympäri venettä. Kunpa vain riki pysyisi pystyssä! "MSC Poland, MSC Poland, This is Cri-Cri". Yritin kuulostaa rauhalliselta. Heti vastasi selvällä äänellä "This is MSC Poland, who is calling!" " This in Finnish sail yacht Cri-Cri. I am sailing 5 miles north from you. Can you please relay a message to Finnish Coast Guard" pyysin heitä puolestani ottamaan yhteyttä Suomeen. Hetken kuluttua laivan kapteeni korvasi ensin minulle vastanneen kaverin, jolle kerroin, että emme ole merihädässä, mutta haluamme ilmoittaa viranomaisille sijaintimme koska tilanne on aika vaikea. Kapteeni lupasi hoitaa asiaa ja sanoi ettei tässä kelissä voi purjehtia. Kömmin taas hetkeksi ruorin taakse toteamaan että tilanne ulkona oli vaikea. (Jälkeenpäin selvisi että aallon keskikorkeus oli alueella yli 4,5 m, jolloin yksittäiset aallot voivat olla n. 10 m). Alla olevasta graafista näkyy keskellä oleva käyrä hipomassa 5 m:n aallon keskikorkeutta 5.8.2008.



Hankalimpia olivat aallot jotka tulivat osin kahdesta suunnasta. "Cri-Cri, This is MSC Poland"-kutsu keskeytti suolaveden nuolemisen kasvoilta. Taas sisälle ja nopea kannustus Riitalle, joka urhoollisesti lupasi huutaa minulle, jos jättiaalto heittää venettä, koska sisällä oli suuri vaara kolhia itseään. Puolalaisen laivan kapteeni oli saanut tietää, että olimme vielä Ruotsin vastuualueella ja ottavansa Ruotsiin yhteyttä. Hetken kuluttua kapteeni kutsui uudelleen ja ilmoitti että Sweden Rescue on ilmoittanut, että he evakuoivat meidät kopterilla, koska myrsky on niin voimakas.
MSC Poland kuvattuna satamassa.

Olin hämmästynyt ja mielessä kulkivat jo ajatukset siitä mitä vakuutusyhtiö sanoisi, jos jätämme veneen meren armoille ja miten ihmeessä meidät voidaan pelastaa aaltojen keskeltä?! Hetken pohdittuani kerroin, että emme ole välittömässä hengenvaarassa, ja vaikka tilanne on vaarallinen ja olemme lopen uupuneita, eikä polttoaine riitä kauaa, emme silti ole valmiita jättämään alusta. Puolalainen kapteeni lupasi välittää viestin Sweden Rescuelle, joka vastasi pian ja laivan välityksellä pyysi meitä suuntaamaan kohti Ruotsin rannikkoa, sekä määräsi puolalaisen laivan saattamaan meitä kunnes saamme suoraan radioyhteyden rannikolle. Etsin aallokosta turvallisen välin kääntää veneen ja sitten mentiin, vauhti kiihtyi surffeissa 10 - 15 solmun välille. Varoitin Riittaa siitä että vene voi kaatua, jos aalto ja tuuli ottavat pahasti veneeseen. Näin pian kävikin ja olimme kyljellämme suolaveden täyttäessä sitloodan. Finngulf oikeni pian ja istuinlaatikko tyhjeni brosyyrin mukaisesti. Riitta ei edes kauhistunut, koska olin vakuuttanut, että vene oikenee nopeasti. Näin jatkoimme hyvää vauhtia kohti Ruotsia. Ajettuamme jonkin aikaa alkoi tuntua siltä, että en kehtaa enää pitää rahtilaivaa meitä saattamassa. Soitin laivalle, jota en koskaan nähnyt muuta kuin plotterin ja tutkan ruudulla, ja kerroin että taidamme pärjäillä yksin ja että muutaman tunnin päästä saanemme yhteyden itsekin Ruotsiin. Laiva kysyi luvan Ruotsin meripelastuksesta ja sen saatuaan kiittelin heitä ja toivotin hyvää matkaa. Meidän matka jatkui hurjasti ja toinen myrskyvuorokausi alkoi kääntyä iltaan. Väänsin edelleen ruoria ja vilkuilin taakseni, pyrkien ennakoimaan aaltojen vaikutusta. Riitta meni välillä vuorollaan kutsumaan Sweden Rescueta, joka oli vaatinut meitä ottamaan yhteyttä tunnin välein ja ilmoittamaan sijaintimme ja tilanteemme. Yhteyttä ei saaatu, mutta seuraavalla kerralla vastasi suomalainen alus, joka kertoi että meripelastus kuuli meitä, mutta me emme heitä. Alus välitti vielä ystävällisesti tietomme Ruotsiin ja tarjosi tietysti apuaan niin kuin hyviin merimiestapoihin kuuluu. Pian näin plotterin näytöltä että rahtilaiva on tulossa läheltä ohi kohti Viroa. Laivan ohittaessa meidät lähietäisyydeltä, luulimme että joudumme kohta pelastuspuuhiin: niin hurjasti laiva kallisteli aaltojen vyöryessä sen yli.

Lopulta Swden Rescue vastasi meille VHF-rätisten. Huusin Riitalle että luettele vain sijaintimme koordinaattinumerot peräkkäin, kyllä he ymmärtävät. Olin sammuttanut koneen koska halusin säästää loput polttoaineet Sandhamnin sisäänmenoon.

Meripelastus otti meihin taajaan yhteyttä ja matka jatkui näin heidän seurannassaan. Lopulta näkyi Almagrundet. Silmäkulmassa olisi ollut kyynel ellei suolavesi olisi ollut hoitanut näitä asioita puolestani. Vaikka loppumatka Sandhamniin kesti vielä useita tunteja ja aallokko vaimeni hiukan, väsymys oli jo niin suurta ettei tuhdolle uskaltanut istahtaa, koska siihen olisi nukahtanut. Sweden Rescue ilmoitti että voimme mennä merivartioston laituriin jos vierasvenesatamassa on täyttä. Sinne kuitenkin mahtui hyvin ja kiinittäydyimme puolen yön jälkeen turvallisesti laituriin. Saimme myös perille viestit omaisillemme, jotka olivat huolestuneina yrittäneet selvitellä kohtaloamme. Tämän jälkeen meidän oli vielä määrä olla yhteydessä meripelastukseen, jolle yritin välittää kiitokset, mutta sellaisten sanojen löytäminen, jotka olisivat kuvaneet kiitollisuuden määrää, ei oikein onnistunut. Laiturilla kiinnitystämme auttanut ruotsalainen kaveri oli hölmistynyt tajuttuaan sen mistä tulimme.

Valtava helpottuneisuuden tunne valtasi meidät. Vaikka normaalisti ei tällaisen kokemuksen jälkeen uni tulisi ilman kunnon konjakkia, kahden vuorokauden taistelun väsyttämät purjehtijat nukahtivat pian kuivissa vaatteissa turvallisessa satamassa.

Cri-Cri Sandhamnissa. Kaiki märät vaatteet kuivumassa kannella.





Seuraavana päivänä kuivateltiin venettä, tekstailtiin ja soiteltiin sukulaisille ja syötiin. Itku ja jonkinlainen jälkishokki tuli luettuamme paikallisista lehdistä siitä, että myrsky oli kovin koskaan Ruotsissa mitattu kesämyrsky ja vei ainakin kolmen veneilijän hengen ja rikkoi ja upotti lukemattomia aluksia. Nyt vasta ymmärsimme miksi Sweden Rescue oli ehdottanut evakuointia!

Seuraavaksi piti lähettää viesti Nordbladin Stigolle: "Kiitos erittäin merikelpoisesta veneestä, selvisimme kesämyrskystä keskeltä Itämerta". Vahinkoina oli yksi katkennut luukun salpa ja löystyneitä saranoita. Veneen vahva rakenne yhdistettynä siihen, että se on ohjailtavissa kovassa kelissä, takaa sen että vaikeasta kelistä voi selviytyä.

Tämän jälkeen siirsimme veneen läheiseen satamaan ja suntasimme Siljalla sukujuhliin. Veneen haku jätettiin miesporukalle parin viikon päähän.

Alla kuva epäonnisemmista, joiden veneet irtosivat ja ajautuivat rannalle.

Visbystä ankkuriin Gotska Sandön taakse

Lähdimme Visbystä 4. elokuuta tavoitteena Suomen rannikko. Ennustettiin navakkaa tuulta, mutta kiire sukujuhliin ajoi meidät merelle. Gotska Sandön jälkeen tuuli alkoi nopeasti voimistua ja näkyvyys putosi muutamaan mailiin. Idän ja pohjoisen välinen tuuli alkoi nostaa monimerisiä aaltoja, eikä Cri-Cri enää tehnyt matkaa kovin tehokaasti. Kaksi reiviä isossa ja rulla aika pohjalla. Päivän alkaessa kääntyä iltaan keli vain paheni: tuulenpuuskat ylittivät jo 20 m/s ja aallot kasvoivat. Meille alkoi tulla huoli siitä millainen yö on tulossa. Lopulta oli tehtävä se välttämätön - suunta suojasatamaan! Tuuli oli noussut koko ajan ja ukkospuuskat pyyhkivät yli. Tuulimittari alkoi välillä näyttää sellaisia lukemia ettei siihen uskaltanut katsoa. Surffailimme aalloissa ja huonossa näkyvyydessä suojaan. Suunnitelma oli mennä Gotska Sandön suojanpuolelle ankkuriin. Plotterin AIS tietojen mukaan siellä pitäisi olla myös laiva ankkurissa. Olivat ilmeisesti viisaampia, kun olivat siirtyneet ajoissa suojaan. Sandön pohjoispuolen kautta kierto tuntui vievän ikuisuuden. Lopulta kärjen matalikon tyrskyt näkyivät. Jouduimme kiertämään ne turvallisen kaukaa, mutta aallot eivät tuntuneet ollenkaan helpottavan. Lopulta näimme ankkurissa olevan laivan ja lähestyimme Gotska Sandön hiekkarantaa jonne laskimme Brucen kauhomaan n. 10 m:n syvyyteen. Ei muuta kuin märät vaatteet pois, lämmitin päälle ja pihvi pannulle. Ruoka ja olut maistui mutta vene tuntui vellovan ja nykivän ankkuria. Välillä perä oli ulapalle, välillä näimme valkeaa hiekkarantaa. Adrenaliinin täyttämä verenkierto ei helposti antanut ruumiin rentoutua. Mielessä oli myös tuulimittarin taltioima hetkellinen tuulen maksimilukema 30,1 m/s. Aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen selvittelimme Internetin kautta mitä sääennusteet lupaavat alkavalle päivälle. Kovan tuulen varoitus oli päällä, mutta ei pitäisi olla mitään mahdotonta. Eiköhän jo pahin ole koettu, mutta sitä emme tienneet nostaesamme ankkuria.