Lähdimme Visbystä 4. elokuuta tavoitteena Suomen rannikko. Ennustettiin navakkaa tuulta, mutta kiire sukujuhliin ajoi meidät merelle. Gotska Sandön jälkeen tuuli alkoi nopeasti voimistua ja näkyvyys putosi muutamaan mailiin. Idän ja pohjoisen välinen tuuli alkoi nostaa monimerisiä aaltoja, eikä Cri-Cri enää tehnyt matkaa kovin tehokaasti. Kaksi reiviä isossa ja rulla aika pohjalla. Päivän alkaessa kääntyä iltaan keli vain paheni: tuulenpuuskat ylittivät jo 20 m/s ja aallot kasvoivat. Meille alkoi tulla huoli siitä millainen yö on tulossa. Lopulta oli tehtävä se välttämätön - suunta suojasatamaan! Tuuli oli noussut koko ajan ja ukkospuuskat pyyhkivät yli. Tuulimittari alkoi välillä näyttää sellaisia lukemia ettei siihen uskaltanut katsoa. Surffailimme aalloissa ja huonossa näkyvyydessä suojaan. Suunnitelma oli mennä Gotska Sandön suojanpuolelle ankkuriin. Plotterin AIS tietojen mukaan siellä pitäisi olla myös laiva ankkurissa. Olivat ilmeisesti viisaampia, kun olivat siirtyneet ajoissa suojaan. 
Sandön pohjoispuolen kautta kierto tuntui vievän ikuisuuden. Lopulta kärjen matalikon tyrskyt näkyivät. Jouduimme kiertämään ne turvallisen kaukaa, mutta aallot eivät tuntuneet ollenkaan helpottavan. Lopulta näimme ankkurissa olevan laivan ja lähestyimme Gotska Sandön hiekkarantaa jonne laskimme Brucen kauhomaan n. 10 m:n syvyyteen. Ei muuta kuin märät vaatteet pois, lämmitin päälle ja pihvi pannulle. Ruoka ja olut maistui mutta vene tuntui vellovan ja nykivän ankkuria. Välillä perä oli ulapalle, välillä näimme valkeaa hiekkarantaa. Adrenaliinin täyttämä verenkierto ei helposti antanut ruumiin rentoutua. Mielessä oli myös tuulimittarin taltioima hetkellinen tuulen maksimilukema 30,1 m/s. Aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen selvittelimme Internetin kautta mitä sääennusteet lupaavat alkavalle päivälle. Kovan tuulen varoitus oli päällä, mutta ei pitäisi olla mitään mahdotonta. Eiköhän jo pahin ole koettu, mutta sitä emme tienneet nostaesamme ankkuria.
Sandön pohjoispuolen kautta kierto tuntui vievän ikuisuuden. Lopulta kärjen matalikon tyrskyt näkyivät. Jouduimme kiertämään ne turvallisen kaukaa, mutta aallot eivät tuntuneet ollenkaan helpottavan. Lopulta näimme ankkurissa olevan laivan ja lähestyimme Gotska Sandön hiekkarantaa jonne laskimme Brucen kauhomaan n. 10 m:n syvyyteen. Ei muuta kuin märät vaatteet pois, lämmitin päälle ja pihvi pannulle. Ruoka ja olut maistui mutta vene tuntui vellovan ja nykivän ankkuria. Välillä perä oli ulapalle, välillä näimme valkeaa hiekkarantaa. Adrenaliinin täyttämä verenkierto ei helposti antanut ruumiin rentoutua. Mielessä oli myös tuulimittarin taltioima hetkellinen tuulen maksimilukema 30,1 m/s. Aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen selvittelimme Internetin kautta mitä sääennusteet lupaavat alkavalle päivälle. Kovan tuulen varoitus oli päällä, mutta ei pitäisi olla mitään mahdotonta. Eiköhän jo pahin ole koettu, mutta sitä emme tienneet nostaesamme ankkuria.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti