Keskellä Itämerta kaikkien aikojen kesämyrskyssä

Aikaisin 5. elokuuta lähdimme Gotska Sandön takaa uudelleen kohti Suomen rannikkoa. Polttoainettakin oli tuhlattu edellisenä päivänä antaessani dieselin avittaa puskua aaltojen läpi. Otimme tavoitteeksi Utön väylän josta pääsisimme mukavasti jatkamaan kohti Hankoa. Tuuli oli 10 - 15 m/s eli melkoisen rankka purjehduspäivä oli tulossa. Laitoimme valmiiksi sadevaatteet ja turvavaljaat, jotka olivat edellisen päivän jäljiltä tuttuja varusteita. Alku meni hyvin, mutta vähitellen tuulen puuskat alkoivat taas voimistua - kunpa tuuli pysyisi kohtuullisissa lukemissa me toivottelimme. Päivän toistetuimmaksi lauseeksi tuli "Tästä se ei enää voi pahentua". Mutta se pahentui! Aallot kasvoivat ja tuuli tuntui voimistuvan aina seuraavassa puuskassa jonkin verran. Matka kuitenkin joutui GPS:n mukaan n. 5,5 solmun vauhtia moottorin avittamana. Iltapäivällä alkoivat puuskat olla aina selvästi yli 20 m/s ja aallot heittivät Finngulfia koko 8 tonnin painolla melkein kuin kaarnavenettä. Riitta oli urhoollisesti fallivinssissä kiinni, osin sprayhoodin alla suojassa. Minä oli tiukasti valjailla kiinni ruorin takana. Tuuli voimistui niin että vain huutamalla pystyi saamaan viestin perille ja vesi pärskyi koko veneen yli. Tarkastelin plotterista vaihtoehtoja: olimme aivan keskellä Itämerta: matkaa Suomeen 50 mailia, Ruotsiin 45 mailia ja Viroon samoin lähes 50 mailia. Kone oli käynyt koko päivän ja polttoainetta oli kulunut kovassa kelissä vaarallisen paljon, eikä tankkausta voinut ajatellakaan. Aallot olivat kasvaneet pelottavan korkeiksi. Suomen rannikko ei pystyisi vielä aikoihin suojaamaan. Uskaltaisiko sitä surffailla monimetrisissä aalloissa Ruotsiin? Olin huolestunut mutta yritin peittää huolestuneisuuteni. Edes Atlantilla 1992 en muistanut nähneeni tällaisia aaltoja. Lopulta Riitan vaatimus ottaa yhteyttä viranomaisiin tuotti tulosta ja kömmin sisälle soittamaan. Luukut laitettiin kiinni ja toivoin mielessäni että autopilotti jaksaisi vääntää sen ajan. Riitta lupasi urheasti hoitaa hommat kannella. Yhteysyritys meri-VHF:llä Suomen rannikolle ei tuottanut tulosta eikä GSM-puhelimet kantaneet. Takaisin ulos ja plotterin AIS-tiedoista selvisi että MSC Poland-niminen rahtialus on n. 5 mailin päässä. Koska tilanne alkoi olla huolestuttava aaltojen valtavan koon ja myrskytuulen takia, päätin että ainakin tieto on saatava viranomaisile missä ollaan. Ankkuriboksin luukku lensi aivan suorana auki veneen paiskautuessa aallokossa (siihen on tulevaisuudessa kehiteltävä kiinnitys). Sisällä lensivät kaappien liukuovet kiskoiltaan ympäri venettä. Kunpa vain riki pysyisi pystyssä! "MSC Poland, MSC Poland, This is Cri-Cri". Yritin kuulostaa rauhalliselta. Heti vastasi selvällä äänellä "This is MSC Poland, who is calling!" " This in Finnish sail yacht Cri-Cri. I am sailing 5 miles north from you. Can you please relay a message to Finnish Coast Guard" pyysin heitä puolestani ottamaan yhteyttä Suomeen. Hetken kuluttua laivan kapteeni korvasi ensin minulle vastanneen kaverin, jolle kerroin, että emme ole merihädässä, mutta haluamme ilmoittaa viranomaisille sijaintimme koska tilanne on aika vaikea. Kapteeni lupasi hoitaa asiaa ja sanoi ettei tässä kelissä voi purjehtia. Kömmin taas hetkeksi ruorin taakse toteamaan että tilanne ulkona oli vaikea. (Jälkeenpäin selvisi että aallon keskikorkeus oli alueella yli 4,5 m, jolloin yksittäiset aallot voivat olla n. 10 m). Alla olevasta graafista näkyy keskellä oleva käyrä hipomassa 5 m:n aallon keskikorkeutta 5.8.2008.



Hankalimpia olivat aallot jotka tulivat osin kahdesta suunnasta. "Cri-Cri, This is MSC Poland"-kutsu keskeytti suolaveden nuolemisen kasvoilta. Taas sisälle ja nopea kannustus Riitalle, joka urhoollisesti lupasi huutaa minulle, jos jättiaalto heittää venettä, koska sisällä oli suuri vaara kolhia itseään. Puolalaisen laivan kapteeni oli saanut tietää, että olimme vielä Ruotsin vastuualueella ja ottavansa Ruotsiin yhteyttä. Hetken kuluttua kapteeni kutsui uudelleen ja ilmoitti että Sweden Rescue on ilmoittanut, että he evakuoivat meidät kopterilla, koska myrsky on niin voimakas.
MSC Poland kuvattuna satamassa.

Olin hämmästynyt ja mielessä kulkivat jo ajatukset siitä mitä vakuutusyhtiö sanoisi, jos jätämme veneen meren armoille ja miten ihmeessä meidät voidaan pelastaa aaltojen keskeltä?! Hetken pohdittuani kerroin, että emme ole välittömässä hengenvaarassa, ja vaikka tilanne on vaarallinen ja olemme lopen uupuneita, eikä polttoaine riitä kauaa, emme silti ole valmiita jättämään alusta. Puolalainen kapteeni lupasi välittää viestin Sweden Rescuelle, joka vastasi pian ja laivan välityksellä pyysi meitä suuntaamaan kohti Ruotsin rannikkoa, sekä määräsi puolalaisen laivan saattamaan meitä kunnes saamme suoraan radioyhteyden rannikolle. Etsin aallokosta turvallisen välin kääntää veneen ja sitten mentiin, vauhti kiihtyi surffeissa 10 - 15 solmun välille. Varoitin Riittaa siitä että vene voi kaatua, jos aalto ja tuuli ottavat pahasti veneeseen. Näin pian kävikin ja olimme kyljellämme suolaveden täyttäessä sitloodan. Finngulf oikeni pian ja istuinlaatikko tyhjeni brosyyrin mukaisesti. Riitta ei edes kauhistunut, koska olin vakuuttanut, että vene oikenee nopeasti. Näin jatkoimme hyvää vauhtia kohti Ruotsia. Ajettuamme jonkin aikaa alkoi tuntua siltä, että en kehtaa enää pitää rahtilaivaa meitä saattamassa. Soitin laivalle, jota en koskaan nähnyt muuta kuin plotterin ja tutkan ruudulla, ja kerroin että taidamme pärjäillä yksin ja että muutaman tunnin päästä saanemme yhteyden itsekin Ruotsiin. Laiva kysyi luvan Ruotsin meripelastuksesta ja sen saatuaan kiittelin heitä ja toivotin hyvää matkaa. Meidän matka jatkui hurjasti ja toinen myrskyvuorokausi alkoi kääntyä iltaan. Väänsin edelleen ruoria ja vilkuilin taakseni, pyrkien ennakoimaan aaltojen vaikutusta. Riitta meni välillä vuorollaan kutsumaan Sweden Rescueta, joka oli vaatinut meitä ottamaan yhteyttä tunnin välein ja ilmoittamaan sijaintimme ja tilanteemme. Yhteyttä ei saaatu, mutta seuraavalla kerralla vastasi suomalainen alus, joka kertoi että meripelastus kuuli meitä, mutta me emme heitä. Alus välitti vielä ystävällisesti tietomme Ruotsiin ja tarjosi tietysti apuaan niin kuin hyviin merimiestapoihin kuuluu. Pian näin plotterin näytöltä että rahtilaiva on tulossa läheltä ohi kohti Viroa. Laivan ohittaessa meidät lähietäisyydeltä, luulimme että joudumme kohta pelastuspuuhiin: niin hurjasti laiva kallisteli aaltojen vyöryessä sen yli.

Lopulta Swden Rescue vastasi meille VHF-rätisten. Huusin Riitalle että luettele vain sijaintimme koordinaattinumerot peräkkäin, kyllä he ymmärtävät. Olin sammuttanut koneen koska halusin säästää loput polttoaineet Sandhamnin sisäänmenoon.

Meripelastus otti meihin taajaan yhteyttä ja matka jatkui näin heidän seurannassaan. Lopulta näkyi Almagrundet. Silmäkulmassa olisi ollut kyynel ellei suolavesi olisi ollut hoitanut näitä asioita puolestani. Vaikka loppumatka Sandhamniin kesti vielä useita tunteja ja aallokko vaimeni hiukan, väsymys oli jo niin suurta ettei tuhdolle uskaltanut istahtaa, koska siihen olisi nukahtanut. Sweden Rescue ilmoitti että voimme mennä merivartioston laituriin jos vierasvenesatamassa on täyttä. Sinne kuitenkin mahtui hyvin ja kiinittäydyimme puolen yön jälkeen turvallisesti laituriin. Saimme myös perille viestit omaisillemme, jotka olivat huolestuneina yrittäneet selvitellä kohtaloamme. Tämän jälkeen meidän oli vielä määrä olla yhteydessä meripelastukseen, jolle yritin välittää kiitokset, mutta sellaisten sanojen löytäminen, jotka olisivat kuvaneet kiitollisuuden määrää, ei oikein onnistunut. Laiturilla kiinnitystämme auttanut ruotsalainen kaveri oli hölmistynyt tajuttuaan sen mistä tulimme.

Valtava helpottuneisuuden tunne valtasi meidät. Vaikka normaalisti ei tällaisen kokemuksen jälkeen uni tulisi ilman kunnon konjakkia, kahden vuorokauden taistelun väsyttämät purjehtijat nukahtivat pian kuivissa vaatteissa turvallisessa satamassa.

Cri-Cri Sandhamnissa. Kaiki märät vaatteet kuivumassa kannella.





Seuraavana päivänä kuivateltiin venettä, tekstailtiin ja soiteltiin sukulaisille ja syötiin. Itku ja jonkinlainen jälkishokki tuli luettuamme paikallisista lehdistä siitä, että myrsky oli kovin koskaan Ruotsissa mitattu kesämyrsky ja vei ainakin kolmen veneilijän hengen ja rikkoi ja upotti lukemattomia aluksia. Nyt vasta ymmärsimme miksi Sweden Rescue oli ehdottanut evakuointia!

Seuraavaksi piti lähettää viesti Nordbladin Stigolle: "Kiitos erittäin merikelpoisesta veneestä, selvisimme kesämyrskystä keskeltä Itämerta". Vahinkoina oli yksi katkennut luukun salpa ja löystyneitä saranoita. Veneen vahva rakenne yhdistettynä siihen, että se on ohjailtavissa kovassa kelissä, takaa sen että vaikeasta kelistä voi selviytyä.

Tämän jälkeen siirsimme veneen läheiseen satamaan ja suntasimme Siljalla sukujuhliin. Veneen haku jätettiin miesporukalle parin viikon päähän.

Alla kuva epäonnisemmista, joiden veneet irtosivat ja ajautuivat rannalle.