Menestystä vuodelle 2009!

Sisulla ja ystävien huomioimisella uudesta vuodesta tulee hyvä.

Joulu tuli ja meni

Joulu vietettiin lumettomassa Helsingissä. Mukana Riitan ja minun kanssani olivat äitini Vuokko ja Riitan pojat Lauri ja Tuomo. Kinkku oli ostettu hyvissä ajoin ja Ihamäen Ollin ehdottomien määräysten mukaisesti sulatettu rauhassa ensin parvekkeella ja sitten jääkaapin kautta hitaasti lämmitetty vesisaavissa. Paistaminen kiertoilmalla vain 100 asteen lämmössä vei n. 1,5 tuntia/kilo. Aatonaattona aamupäivällä aloitettu paisto huipentui ensi siivuihin myöhään illalla - ja aivan oikein, maku oli HERKULLINEN.

Höysteenä oli ensi kertaa punastunut sinappi ja punasipulihilloke. Molemmista taitaa tulla uudet joulun herkut meille. Silti äitini tekemä sinappi säilyy suosikkina. Uudet maut ovat toki tervetulleita meidän niin perinteiseen joulupöytään: lanttulaatikkoa, rosollia, lipeäkalaa, lasimestaria, graavia lohta ym.

Aattona kävimme Riitan veljellä ja siskolla ja sitten isän haudan kautta Hietaniemen hautausmaalle, jossa oli joulun hienoin tilaisuus Mannerheimin haudalla. Kenraalien kunniavartio ja isänmaalliset laulut tuntuivat hyvin sopivan joulun henkeen. Tästä teemme perinteen silloin kun vietämme joulua Helsingissä.

Illalla pukki löysi meille tiensä ja saimme tarjottua hänellekin sahtia, jota jaloa juomaa ilman joulu ei oikein maistu joululta.

Miksi ajoimme päin myrskyä!

Elokuun 5. päivän myrsky oli erittäin voimakas. Miksi merisäätiedot aamulla aikaisin ennustivat VAIN kovaa tuulta. Tämä painoi mieltä ja tietysti kipparin vastuulla on se ettei avomerelle mennä, silloin kun keli on vaikea.

Helsingin Sanomissa oli myöhemmin elokuussa juttu meteorologian tutkijasta, joka oli kiinnostunut myrskyistä ja erityisesti trombeista. Mehän satuimme vielä näkemään trombinkin kaiken muun ilon keskellä. Niinpä lähetin Pauli Jokiselle sähköpostia kokemastamme ja saimmekin mielenkiintoista tietoa.

Lainaukset suoraan Paulin tekstistä:

"Muistan, että tuon matalapaineen ennustaminen oli erittäin hankalaa. Vielä päivää ennen mallit olivat aivan sikin sokin. Enpä heti muista edellistä kertaa kun oli niin erilaisia mielipiteiltä eri malleilta ja vieläpä
samoilta malleilta perättäisissä ajoissa.
Myrskyvaroitus eteläisille merialueillekin annettiin muistaakseni hyvin
myöhään ja tällöinkin näytti siltä, että olisi "heikkoa" myrskyä 21-22 m/s.
Lopultahan mitattiin keskituuleksi Russarössä 27 m/s. Samanlainen tilanne oli vuosi sitten heinäkuun lopulla kun merialueille ennustettiin etelästä saapuvasta matalapaineesta tuulia 15-19 m/s välille. Lopulta mitattiin 23 m/s ja puuskissa 27 m/s.
Yksi selitys on voinut olla matalapaineen äkillinen syveneminen, jolloin ns. isallobaarinen tuulikomponentti (paineen muutoksesta johtuva) on saattanut voimistaa tuulia reippaasti odotettua enemmän. Olette olleet juuri okluusiorintaman läheisyydessä, jossa viereisessä kuvassa nähdään melko voimakasta tuulen kasautumista teidän alueelle, joka osaltaan on voinut selittää voimakkaat puuskat ja aaltojen kasvamisen.

Lisäksi alueella on ollut jonkin verran instabiiliutta, jolloin kehittynyt konvektio on saattanut hetkellisesti voimistaa laskuvirtausten myötä puuskia entisestään. Nämä edelliset puuska- algoritmit ei konvektiota ota huomioon."

Trombi oli tavallaaan viimeinen piste koko reissulla. Tuntui että se tästä nyt vielä puuttui. Tosin trombi meni kaukaa ja komeasti ohi ja sen jälkeen pahin keli alkoi. Kuvassa näkyy keskellä hiukan trombia.

Pauli Jokinen kirjoitti:"Jälleen hyvin mielenkiintoinen tilanne. Alla olevassa kuvassa on seuraavan päivän 06utc malliajo ja ennuste kolmeksi iltapäivällä. Teidän
eteläpuolella on ollut jonkin verran instabiiliutta, mutta melko vähän.
Taulukko alla näyttää jälleen alueelle jonkin verran tuulikonvergenssia, joka osaltaan voi selittää trombin syntyä. Tein malliluotauksen suurin piirtein sinne missä olitte ja siitä nähdään, että meren yllä on melko kylmää ilmaa, eli lämpötila (punainen) laskee nopeasti ylöspäin mentäessä. Lisäksi hieman yläpuolella on vähän CAPEA (lämpötilan ja valkoisen kaarevan viivan välille jäävä alue). CAPE kuvaa konvektion käytettävissä olevaa energiaa. Niinpä hyvin matalaa konvektiota on mahdollisesti kehittynyt ja alhaisten pilven alarajojen vallitessa ja tuulikonvergenssialueella on horisontaalinen pyörre todennäköisesti osunut tuohon nousuvirtaukseen kehittäen trombin. Se on siis ilmeisesti ollut heikko ja hyvin lyhytikäinen. Erikoista myös, että se on ollut niin kaukana rannikosta, yleensä vesipatsaat syntyy rannikon lähelle, jossa eri rosoisuudet ja rannikkokonvergenssi kehittää horisontaalisia pyörteitä helpommin."

Ammattimiehen kannanotto hiukan poisti syyllisyydentunnetta siitä että olin joutunut myrskyyn.

Opetukset tästä olivat:

1. Jos menet avomerelle, voi kovan tuulen varoituskin olla liikaa

2. Mene ajoissa suojasatamaan, ja pysy siellä kunnes on turvallista jatkaa

3. Hanki hyvä ajoankkuri ja testaa se etukäteen

4. Varmista että kaikki luukut (muös ankkuriboksi) ovat pysyvästi lukittavia

5. Kaikki mikä voi lentää sisällä pois kaapeista, myös lentää pois myrskyssä

6. Jos mahdollista, asenna VHF:n vedenpitävä luuri ulos

7. VHF on välttämätön varuste ja sitä pitää osata ja uskaltaa käyttää

8. Vene kestää paljon mutta älä ylikuormita sitä - voit joutua hengenvaaraan

9. Ihminen kestää kauan ja vielä vähän enemmän - pysy rauhallisena

10. Ota ajoissa yhteyttä viranomaisiin, jos vaara uhkaa - sitä varten he ovat

11. Kesälläkin nousee joskus myrsky jne.

Keskellä Itämerta kaikkien aikojen kesämyrskyssä

Aikaisin 5. elokuuta lähdimme Gotska Sandön takaa uudelleen kohti Suomen rannikkoa. Polttoainettakin oli tuhlattu edellisenä päivänä antaessani dieselin avittaa puskua aaltojen läpi. Otimme tavoitteeksi Utön väylän josta pääsisimme mukavasti jatkamaan kohti Hankoa. Tuuli oli 10 - 15 m/s eli melkoisen rankka purjehduspäivä oli tulossa. Laitoimme valmiiksi sadevaatteet ja turvavaljaat, jotka olivat edellisen päivän jäljiltä tuttuja varusteita. Alku meni hyvin, mutta vähitellen tuulen puuskat alkoivat taas voimistua - kunpa tuuli pysyisi kohtuullisissa lukemissa me toivottelimme. Päivän toistetuimmaksi lauseeksi tuli "Tästä se ei enää voi pahentua". Mutta se pahentui! Aallot kasvoivat ja tuuli tuntui voimistuvan aina seuraavassa puuskassa jonkin verran. Matka kuitenkin joutui GPS:n mukaan n. 5,5 solmun vauhtia moottorin avittamana. Iltapäivällä alkoivat puuskat olla aina selvästi yli 20 m/s ja aallot heittivät Finngulfia koko 8 tonnin painolla melkein kuin kaarnavenettä. Riitta oli urhoollisesti fallivinssissä kiinni, osin sprayhoodin alla suojassa. Minä oli tiukasti valjailla kiinni ruorin takana. Tuuli voimistui niin että vain huutamalla pystyi saamaan viestin perille ja vesi pärskyi koko veneen yli. Tarkastelin plotterista vaihtoehtoja: olimme aivan keskellä Itämerta: matkaa Suomeen 50 mailia, Ruotsiin 45 mailia ja Viroon samoin lähes 50 mailia. Kone oli käynyt koko päivän ja polttoainetta oli kulunut kovassa kelissä vaarallisen paljon, eikä tankkausta voinut ajatellakaan. Aallot olivat kasvaneet pelottavan korkeiksi. Suomen rannikko ei pystyisi vielä aikoihin suojaamaan. Uskaltaisiko sitä surffailla monimetrisissä aalloissa Ruotsiin? Olin huolestunut mutta yritin peittää huolestuneisuuteni. Edes Atlantilla 1992 en muistanut nähneeni tällaisia aaltoja. Lopulta Riitan vaatimus ottaa yhteyttä viranomaisiin tuotti tulosta ja kömmin sisälle soittamaan. Luukut laitettiin kiinni ja toivoin mielessäni että autopilotti jaksaisi vääntää sen ajan. Riitta lupasi urheasti hoitaa hommat kannella. Yhteysyritys meri-VHF:llä Suomen rannikolle ei tuottanut tulosta eikä GSM-puhelimet kantaneet. Takaisin ulos ja plotterin AIS-tiedoista selvisi että MSC Poland-niminen rahtialus on n. 5 mailin päässä. Koska tilanne alkoi olla huolestuttava aaltojen valtavan koon ja myrskytuulen takia, päätin että ainakin tieto on saatava viranomaisile missä ollaan. Ankkuriboksin luukku lensi aivan suorana auki veneen paiskautuessa aallokossa (siihen on tulevaisuudessa kehiteltävä kiinnitys). Sisällä lensivät kaappien liukuovet kiskoiltaan ympäri venettä. Kunpa vain riki pysyisi pystyssä! "MSC Poland, MSC Poland, This is Cri-Cri". Yritin kuulostaa rauhalliselta. Heti vastasi selvällä äänellä "This is MSC Poland, who is calling!" " This in Finnish sail yacht Cri-Cri. I am sailing 5 miles north from you. Can you please relay a message to Finnish Coast Guard" pyysin heitä puolestani ottamaan yhteyttä Suomeen. Hetken kuluttua laivan kapteeni korvasi ensin minulle vastanneen kaverin, jolle kerroin, että emme ole merihädässä, mutta haluamme ilmoittaa viranomaisille sijaintimme koska tilanne on aika vaikea. Kapteeni lupasi hoitaa asiaa ja sanoi ettei tässä kelissä voi purjehtia. Kömmin taas hetkeksi ruorin taakse toteamaan että tilanne ulkona oli vaikea. (Jälkeenpäin selvisi että aallon keskikorkeus oli alueella yli 4,5 m, jolloin yksittäiset aallot voivat olla n. 10 m). Alla olevasta graafista näkyy keskellä oleva käyrä hipomassa 5 m:n aallon keskikorkeutta 5.8.2008.



Hankalimpia olivat aallot jotka tulivat osin kahdesta suunnasta. "Cri-Cri, This is MSC Poland"-kutsu keskeytti suolaveden nuolemisen kasvoilta. Taas sisälle ja nopea kannustus Riitalle, joka urhoollisesti lupasi huutaa minulle, jos jättiaalto heittää venettä, koska sisällä oli suuri vaara kolhia itseään. Puolalaisen laivan kapteeni oli saanut tietää, että olimme vielä Ruotsin vastuualueella ja ottavansa Ruotsiin yhteyttä. Hetken kuluttua kapteeni kutsui uudelleen ja ilmoitti että Sweden Rescue on ilmoittanut, että he evakuoivat meidät kopterilla, koska myrsky on niin voimakas.
MSC Poland kuvattuna satamassa.

Olin hämmästynyt ja mielessä kulkivat jo ajatukset siitä mitä vakuutusyhtiö sanoisi, jos jätämme veneen meren armoille ja miten ihmeessä meidät voidaan pelastaa aaltojen keskeltä?! Hetken pohdittuani kerroin, että emme ole välittömässä hengenvaarassa, ja vaikka tilanne on vaarallinen ja olemme lopen uupuneita, eikä polttoaine riitä kauaa, emme silti ole valmiita jättämään alusta. Puolalainen kapteeni lupasi välittää viestin Sweden Rescuelle, joka vastasi pian ja laivan välityksellä pyysi meitä suuntaamaan kohti Ruotsin rannikkoa, sekä määräsi puolalaisen laivan saattamaan meitä kunnes saamme suoraan radioyhteyden rannikolle. Etsin aallokosta turvallisen välin kääntää veneen ja sitten mentiin, vauhti kiihtyi surffeissa 10 - 15 solmun välille. Varoitin Riittaa siitä että vene voi kaatua, jos aalto ja tuuli ottavat pahasti veneeseen. Näin pian kävikin ja olimme kyljellämme suolaveden täyttäessä sitloodan. Finngulf oikeni pian ja istuinlaatikko tyhjeni brosyyrin mukaisesti. Riitta ei edes kauhistunut, koska olin vakuuttanut, että vene oikenee nopeasti. Näin jatkoimme hyvää vauhtia kohti Ruotsia. Ajettuamme jonkin aikaa alkoi tuntua siltä, että en kehtaa enää pitää rahtilaivaa meitä saattamassa. Soitin laivalle, jota en koskaan nähnyt muuta kuin plotterin ja tutkan ruudulla, ja kerroin että taidamme pärjäillä yksin ja että muutaman tunnin päästä saanemme yhteyden itsekin Ruotsiin. Laiva kysyi luvan Ruotsin meripelastuksesta ja sen saatuaan kiittelin heitä ja toivotin hyvää matkaa. Meidän matka jatkui hurjasti ja toinen myrskyvuorokausi alkoi kääntyä iltaan. Väänsin edelleen ruoria ja vilkuilin taakseni, pyrkien ennakoimaan aaltojen vaikutusta. Riitta meni välillä vuorollaan kutsumaan Sweden Rescueta, joka oli vaatinut meitä ottamaan yhteyttä tunnin välein ja ilmoittamaan sijaintimme ja tilanteemme. Yhteyttä ei saaatu, mutta seuraavalla kerralla vastasi suomalainen alus, joka kertoi että meripelastus kuuli meitä, mutta me emme heitä. Alus välitti vielä ystävällisesti tietomme Ruotsiin ja tarjosi tietysti apuaan niin kuin hyviin merimiestapoihin kuuluu. Pian näin plotterin näytöltä että rahtilaiva on tulossa läheltä ohi kohti Viroa. Laivan ohittaessa meidät lähietäisyydeltä, luulimme että joudumme kohta pelastuspuuhiin: niin hurjasti laiva kallisteli aaltojen vyöryessä sen yli.

Lopulta Swden Rescue vastasi meille VHF-rätisten. Huusin Riitalle että luettele vain sijaintimme koordinaattinumerot peräkkäin, kyllä he ymmärtävät. Olin sammuttanut koneen koska halusin säästää loput polttoaineet Sandhamnin sisäänmenoon.

Meripelastus otti meihin taajaan yhteyttä ja matka jatkui näin heidän seurannassaan. Lopulta näkyi Almagrundet. Silmäkulmassa olisi ollut kyynel ellei suolavesi olisi ollut hoitanut näitä asioita puolestani. Vaikka loppumatka Sandhamniin kesti vielä useita tunteja ja aallokko vaimeni hiukan, väsymys oli jo niin suurta ettei tuhdolle uskaltanut istahtaa, koska siihen olisi nukahtanut. Sweden Rescue ilmoitti että voimme mennä merivartioston laituriin jos vierasvenesatamassa on täyttä. Sinne kuitenkin mahtui hyvin ja kiinittäydyimme puolen yön jälkeen turvallisesti laituriin. Saimme myös perille viestit omaisillemme, jotka olivat huolestuneina yrittäneet selvitellä kohtaloamme. Tämän jälkeen meidän oli vielä määrä olla yhteydessä meripelastukseen, jolle yritin välittää kiitokset, mutta sellaisten sanojen löytäminen, jotka olisivat kuvaneet kiitollisuuden määrää, ei oikein onnistunut. Laiturilla kiinnitystämme auttanut ruotsalainen kaveri oli hölmistynyt tajuttuaan sen mistä tulimme.

Valtava helpottuneisuuden tunne valtasi meidät. Vaikka normaalisti ei tällaisen kokemuksen jälkeen uni tulisi ilman kunnon konjakkia, kahden vuorokauden taistelun väsyttämät purjehtijat nukahtivat pian kuivissa vaatteissa turvallisessa satamassa.

Cri-Cri Sandhamnissa. Kaiki märät vaatteet kuivumassa kannella.





Seuraavana päivänä kuivateltiin venettä, tekstailtiin ja soiteltiin sukulaisille ja syötiin. Itku ja jonkinlainen jälkishokki tuli luettuamme paikallisista lehdistä siitä, että myrsky oli kovin koskaan Ruotsissa mitattu kesämyrsky ja vei ainakin kolmen veneilijän hengen ja rikkoi ja upotti lukemattomia aluksia. Nyt vasta ymmärsimme miksi Sweden Rescue oli ehdottanut evakuointia!

Seuraavaksi piti lähettää viesti Nordbladin Stigolle: "Kiitos erittäin merikelpoisesta veneestä, selvisimme kesämyrskystä keskeltä Itämerta". Vahinkoina oli yksi katkennut luukun salpa ja löystyneitä saranoita. Veneen vahva rakenne yhdistettynä siihen, että se on ohjailtavissa kovassa kelissä, takaa sen että vaikeasta kelistä voi selviytyä.

Tämän jälkeen siirsimme veneen läheiseen satamaan ja suntasimme Siljalla sukujuhliin. Veneen haku jätettiin miesporukalle parin viikon päähän.

Alla kuva epäonnisemmista, joiden veneet irtosivat ja ajautuivat rannalle.

Visbystä ankkuriin Gotska Sandön taakse

Lähdimme Visbystä 4. elokuuta tavoitteena Suomen rannikko. Ennustettiin navakkaa tuulta, mutta kiire sukujuhliin ajoi meidät merelle. Gotska Sandön jälkeen tuuli alkoi nopeasti voimistua ja näkyvyys putosi muutamaan mailiin. Idän ja pohjoisen välinen tuuli alkoi nostaa monimerisiä aaltoja, eikä Cri-Cri enää tehnyt matkaa kovin tehokaasti. Kaksi reiviä isossa ja rulla aika pohjalla. Päivän alkaessa kääntyä iltaan keli vain paheni: tuulenpuuskat ylittivät jo 20 m/s ja aallot kasvoivat. Meille alkoi tulla huoli siitä millainen yö on tulossa. Lopulta oli tehtävä se välttämätön - suunta suojasatamaan! Tuuli oli noussut koko ajan ja ukkospuuskat pyyhkivät yli. Tuulimittari alkoi välillä näyttää sellaisia lukemia ettei siihen uskaltanut katsoa. Surffailimme aalloissa ja huonossa näkyvyydessä suojaan. Suunnitelma oli mennä Gotska Sandön suojanpuolelle ankkuriin. Plotterin AIS tietojen mukaan siellä pitäisi olla myös laiva ankkurissa. Olivat ilmeisesti viisaampia, kun olivat siirtyneet ajoissa suojaan. Sandön pohjoispuolen kautta kierto tuntui vievän ikuisuuden. Lopulta kärjen matalikon tyrskyt näkyivät. Jouduimme kiertämään ne turvallisen kaukaa, mutta aallot eivät tuntuneet ollenkaan helpottavan. Lopulta näimme ankkurissa olevan laivan ja lähestyimme Gotska Sandön hiekkarantaa jonne laskimme Brucen kauhomaan n. 10 m:n syvyyteen. Ei muuta kuin märät vaatteet pois, lämmitin päälle ja pihvi pannulle. Ruoka ja olut maistui mutta vene tuntui vellovan ja nykivän ankkuria. Välillä perä oli ulapalle, välillä näimme valkeaa hiekkarantaa. Adrenaliinin täyttämä verenkierto ei helposti antanut ruumiin rentoutua. Mielessä oli myös tuulimittarin taltioima hetkellinen tuulen maksimilukema 30,1 m/s. Aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen selvittelimme Internetin kautta mitä sääennusteet lupaavat alkavalle päivälle. Kovan tuulen varoitus oli päällä, mutta ei pitäisi olla mitään mahdotonta. Eiköhän jo pahin ole koettu, mutta sitä emme tienneet nostaesamme ankkuria.

Göteborgista Gotlantiin

Lapset lensivät G-borgista kotiin ja jatkoimme Riitan kanssa merelle kohti Kööpenhaminaa. Pari päivää jo meitä kuumentanut helle jatkui ja saimme ihastella tyynellä merellä hylkeitä ja pyöriäisiä. Matkalla yövyimme pienessä Glommenin kalasatamassa jossa taas kerran ylitsevuotavan ystävällinen vastaanotto ohjasi meidät laituriin.

Glommenista jatkoimme isoon Helsingborgin satamaan jossa oli hyvät ja turvalliset laiturit. Helsingborgista kohti Kööpenhaminaa jonne saavuimme ohjeiden mukaan hyvissä ajoin. Vierasvenesatama on aivan Pienen Merenneito-patsaan vieressä mukavalla paikalla kävelyetäisyydellä keskustasta. Venepaikka löytyi niin kuin kaikissa muissakin satamissa. Veneitä oli likenteessä vähemmän kuin meitä oli varoitettu. Vuokrasimme polkupyörät ja viiletimme pitkin ja poikin kaunista kaupunkia. Pari yötä Tanskassa meni mukavasti huolimatta jo päiviä jatkuneesta paahtavasta helteestä.

Tanskasta takaisin Ruotsiin pääosin koneella tyynessä kelissä. Ystadiin saavuimme iltayhdeksältä suoraan laituritansseihin. Kiinnityimme saksalaisen Bavarian kylkeen täpötäyteen satamaan ja menimme mukaan ranan humuun. Tässäkin satamassa kauniine hiekkarantoineen voisi viihtyä pitempään.

Aamusta kuitenkin jatkoimme meren yli takaisin Tanskan puollelle Bornhomin Rönneen, jonne rantautuminen meinasi mennä pieleen huonon valmistautumiseni vuoksi. Naapuri-saksalaisten ystävällisellä avustuksella Cri-Cri saatiin hyvin laituriin - kolhuja tuli vain henkiselle puolelle.

Seuraavana aamuna lähdimme 06.00 hyvässä myötätuulessa pohjoiseen kohti Ruotsin rannikkoa. Surffailimme iloista 8 - 12 solmun vauhtia iltaan asti ja saavuimme kauniiseen Kalmariin, Öölanin pitkän sillan kupeeseen, illalla 21.30. Taas totesimme kaupungin upean historian ja viihtyisyyden mutta silti aamulla taas matkaan kohti Gotlantia.

Gotlannissa meillä oli kohteena pohjoisosan kalasatamat, mutta tuulen oikukkuus pakotti meidät lopulta tuttuun Visbyhyn, jonne saavuimme iltahämärässä. N. 6 mailia ennen satamaa kova kolaus säikäytti meidät. Sitä seurasi toinen pienempi kolaus, joiden syy selvisi vanavedestä: ajelehtiva tukki johon osuimme keskelle. Visbyn satamassa oli yksi paikka jäljellä, johon kiinnityimme mukavasti nokka tuuleen. Aamulla tutustuimme Hansakaupunkiin ja bunkrasimme veneen tavoitteenamme seilata koti-Suomeen, jota kohti lähdimme aamupäivällä.

Göta-kanavan kautta Ruotsin läpi

Kesän purjehdusloma suuntautui Ruotsin kanaville: Memistä Götan kanavaa Vätternille ja Vänernille ja sieltä Trollhättan-kanavaa Göteborgiin. Olasvuoren Mikon kanssa vein veneen kahdestaan Nynäshamniin. Purjehdimme ensin Hangosta Sandhamniin ja sieltä Ruotsin Utön kautta Nynäshamniin. Kelit olivat mukavia ja Mikon ruoka taas kerran gourmet-tasoa.

Riitta, Roosa, Albert ja Eeti seilasivat Siljalla Tukholmaan ja sieltä bussilla Nynäshamniin. Nynäshamnista oli hyvä päivämatka navakassa kelissä Memiin, josta kanava alkaa: yhteensä 68 sulkua, lukuisia avattavia siltoja ja sulkuportaita, joissa oli jopa 7 perättäistä sulkua. Edellisenä kesänä tehty Saimaan kanavan reissu antoi varmuutta sulutukseen. Lasten apu oli kuitenkin tarpeen: nopeasti joku lapsista juoksi sululle, kiinnitti köydet ja yläasennossa irrotti köydet. Riitta otti vastuulleen köysien pitämisen kireällä vinssien avulla. Hyvällä yhteistyöllä sulutimme kaikki onnistuneesti. Matkalla tutustui eri maiden miehistöihin, kun samat veneet suluttivat päivän toisensa jälkeen ja vielä yövyimme usein vierekkäin. Toinen toistaan kauniimpia kyliä ja kanavanvarsia saivat meidät ihastukseen. Upeita kartanoita, hyvin hoidettuja puutarhoja ja historiallinen kanava, sekä tosiasia että ollaan menossa purjeveneellä Ruotsin maaseudun läpi Atlantin puolelle sai mielen iloiseksi. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä.

Vänerniltä tulimme alas Göteborgiin isommissa suluissa, joissa ei kauan tarvinnut jonotella. Melkein kaikkialla oli hyvin tilaa. Saavuttuamme Göteborgin Lilla Bommen-vierasvenesatamaan tuntui kuitenkin siltä että nyt pitää päästä merelle. Göteborgissa nautimme täysin siemauksin meren antimista hyvin varustetuista kaupoista. Aikaa kanavien läpi ajoon kului n. 10 päivää. Matkaan voisi varata muutaman päivän enemmänkin.

Venekausi alkoi

Taas kerran hain veneen Pohjankurusta. Roosa oli mukanani ja matka sujui leppoisissa merkeissä. Auringonpaiste ja kylmä viima pakotti pukemaan kaikki talvivaatteet päälle. Heräävää luontoa on kiinnostava katsoa: harmaahaikarat olivat tällä kertaa suurimpia bongattuja lintuja. Yövyimme stadin saaressa Elisaaressa. Lämmitin takasi mukavan olon sisällä vaikka aamulla oli satama-alue riitteessä.

Mette ja muut ammattilaiset

Eipä ole talvi etelän hiihtäjiä juuri suosinut. 22. helmikuuta oli suunnitteilla lähteä lasten kanssa Messilään. Ennuste oli että aamupäivällä ylittää Suomen matalapaine joka menee sateineen nopeasti ohi ja taivas selkeää n. klo 14.00. Lähdimme kohti Messilää puolilta päivin. Lämpötila oli Helsingissä 7 astetta plussaa. Matkalla alkoi rankka vesisade joka laittoi meidät rivakkaan juoksuun mennessämme lounaalle ABC-asemalle Messilään kääntyvän tien risteyksessä. Lounaan jälkeen sade kuitenkin taukosi. Mennessämme rinteeseen klo 14.20 taivas repeili ja pian auringon säteet näkyivät upeassa maisemassa. Järvi taustalla ohuessa riitteessään ja hyväkuntoiset rinteet takasivat hienon hiihtonautinnon emmekä malttaneet lähteä pois kun vasta seitsemän aikaan. Täsmäsää ei ollut pelkästään ennustamista vaan ilmeisesti tietoa. Kiitos Mette

Roosan vanhojen tanssit

Roosa siirtyi lukiossa vanhaksi abien lähtiessä talosta. Tilaisuutta juhlittiin kaksipäiväisillä tansseilla, joista toiseen Espoon areenalla pidettyyn tulivat kaikki Espoon "vanhat" yhteensä n. 1500 henkeä. Sukulaiset ja ystävät kansoittivat katsomon. Upea esitys sai kaikki ihastukseen. Pukuloisto oli hienoa ja kuviot toimivat hämmästyttävän hyvin. Puolueellisesti on sanottava että olipa Roosa nätti - vai mitä.

Riitan syntymäpäiväjuhlat

Riitta vietti tammikuun 19. päivä tasavuosijuhliaan. Sindbadilla vietettyyn juhliin mahtui mukaan n. 65 henkeä. Ohjelmassa oli hyvää ja maittavaa ruokaa, katsottiin vanhoja kuvia ja filmejä ja lopuksi oli tanssia. Tunnelma oli iloinen: ystävät ja sukulaiset jaksoivat vaihtaa kuulumisia ja moni tutustui uusiin ystäviin. Tanssiorkesteri solisteineen veti parketin täyteen laadukkaalla musiikillaan. Kiitos kaikille mukana olleille.